keskiviikko 6. toukokuuta 2009

Ehdotus: Yli lentävät koneet

Minun äänimaisemani syntyi melkein 70 vuotta sitten. Perheeni muutti Härmälään lentokentän ja Valtion lentokonetehtaan väliselle alueelle keväällä 1941. Lapselle oli suuri ihme koneet, jotka nousivat kentältä ja kiertelivät kentän yläpuolella ja joskus asuinalueemmekin yläpuolella. Aina, kun koneen ääni kuului taivaalta, pysähdyin ja käänsin katseeni pilviin. Se ääni jäi pysyvästi mieleen.

Aikuisena muutin muualle Suomeen, mutta eläkepäivien alkaessa palasin Tampereelle ja asetuin asumaan Peltolammille. Härmälän lentokenttä oli muisto vain, mutta lentokoneet palasivat elämäni arkipäivään. Peltolammi sijaitsee Pirkkalan lentokentän lähestymisalueella. Kuulen taas päivittäin yli lentävien koneiden äänen ja menen ikkunan ääreen katsomaan minkälainen kone on kyseessä. Matkustajakoneilla on rauhallinen ja tasainen ääni. Hornetit ujeltavat niin, että korvia särkee. Aluksi inhosin sitä ääntä, mutta jokin aika sitten huomasin, että suorastaan kaipasin sitä, kun lennosto oli jossain muualla Suomessa harjotuksissa. Kun Hornetien ujellus taas kuului pari päivää sitten, melkein juoksin ikkunaan seuraaman niiden ylilentoa. Lentokoneiden moottorien ääni on jotain sellaista, mikä kuuluu tähän maisemaan. On kuulunut jo monta kymmentä vuotta.

VV, 73

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti