keskiviikko 6. huhtikuuta 2011

Lainaaminen Metsossa

Lainaaminen ei aina käy niin helposti kuin luulisi. Joskus kirjastokortin pin-koodi unohtuu, lainojen enimmäismäärä ylittyy, viivakoodissa on vikaa tai muuta odottamatonta ilmaantuu.

Tampereen pääkirjasto Metsossa tehtiin jokin aika sitten uudistuksia. Lainaaminen ei enää ole pääasiassa kirjastovirkailijoiden hommaa, vaan on siirrytty kokonaan itsepalvelu lainausautomaatteihin. Asiakkaiden täytyy osata käyttää lainaus- ja palautusautomaattia sekä tulkita sen antamia äänisignaaleja. Etenkin vanhemmille ihmisille tämä osoittautui aluksi melko hankalaksi, mutta onneksi virkailijat ovat useimmiten avuliaita ja tavoitettavissa.

Metson aulassa kaikuu. Puhe, askelten kopina ja erilaisten laitteiden äänet sekoittuvat keskenään. Palautusautomaatin liukuhihna päästää matalaa ääntä kun lainat syötetään sisään. Sekaan unohtunutta toisen kirjaston lainaa laite ei hyväksy. Musiikkiosastolla on rauhallisempi tunnelma. Ensin laitteeseen asetetaan kirjastokortti josta kuuluu lyhyt piippaava ääni. Tunnuslukua kirjoitettaessa näppäimistä kuuluu hiljaista näppäilyääntä. Seuraavaksi lainat vedetään linjaa pitkin ja pysäytetään reunaan. Tässä vaiheessa ei kannata kiirehtiä. Aina kun laina rekisteröityy, kuuluu lyhyt piip. Kun kaikki lainat on vedetty linjan läpi, kirjastokortin voi nostaa laitteesta. Kohta alkaa säksätys kun laite alkaa tulostaa kuittia. Lopuksi otetaan kuitti talteen ja laitetaan lainat reppuun.

Kirjastojen oletetaan olevan hiljaisia ympäristöjä, ja moneen muuhun verrattuna sitä ne myös ovat. Kuitenkin mitä enemmän aikaansa kirjastossa viettää, sitä paremmin huomaa kuinka paljon kovaäänisiä äänilähteitä siellä on.

Kuuntele:



- V. Sankila

Puutyöluokassa

Voisin vain istua silmät kiinni ja kuunnella hiljaisuutta, useimmiten siinäkin on aivan liikaa. Mitä oikeastaan onkaan hiljaisuus? Maalla tuijotin puroa tuntikausia ja kuuntelin virtaavaa vettä, kaupungissa hiljaisuus on meditatiivinen hurina, humina, koneiden ja tuulettimien tasainen mantra. Koulun puutyöluokassa minä seisoin paikallani, tarkkailin pakenevia pölyhiukkasia, kun ilmastointi teki arkista työtään. Huminaa katkoi etäisen työkalun ääni ja lopulta luokkaan tullut kanssaopiskelija. Hämmennyin kulkukortin rääkäisystä oven avautuessa, äänitys katkesi.

Kuuntele:



- T. Tenhunen

Kahvia vai teetä



Kumpaa sais olla? Vanhaan puutaloon sulkeutuvien treenikämppien ja työhuoneitten yhteisessä keittiössä päätettiin keittää maaliskuussa 2011 kupilliset suodatinkahvia opinnäytetyön kirjoitusurakan lomassa. Vanha keltainen kahvinkeitin on käynyt kotona tarpeettomaksi uuden pressopannun viedessä vähemmän tilaa ja suodatinpusseja, joten keitin on saanut uuden kodin muusikoitten käyttämältä työtilalta. Keittiössä on kaikenlaista kummallista tavaraa, kuten Emma-patsas, palkintomitaleita, tiskaamattomia astioita, lounaitten tähteitä, tyhjennettyjä viinipulloja, pesukone ja toimimaton televisio. Toisinaan puutalon keittiössä voi kuulla hiirten rapistelevan vanhojen Saarioisten pitsojen papereissa, mutta tällä kertaa ovat hiiret päiväunilla, kun tauolla pistetään keitin porisemaan.

Asunnonvälitysyhtiö haluaisi heittää muusikot pihalle rakennuksesta, mutta vielä toistaiseksi puutalo säilyy kotina monelle tamperelaiselle musiikkivaikuttajalle. Iltaisin tilan täyttää aikamoinen räminä: yhdessä huoneessa tykitetään hurmiossa rokkia, kun taas pienemmässä yritetään hipelöidä soittimistaan herkkää tunnelmointia. Kolmannessa huoneessa joku miksaa uutta materiaaliaan välittämättä taustamelusta ja neljännessä joku nauhoittaa valmiin pohjan päälle torvisovituksia. Päiväsaikaan talon äänimaiseman muodostaa valuva vessa, hiiret ja linnunlaulu. Ja kahvinkeittimen porina.

Kuuntele:




- N. Luhtasaari