tiistai 28. joulukuuta 2010
Höyryveturi Metsäkansan asemalla
Haapamäen Museoveturiyhdistys ry ajoi lauantaina 18.9.2010 kaksi höyryjunavuoroa Toijalasta Valkeakoskelle. Junan keulalla komeilee "Pikku-Jumbo" eli Tk3-sarjan höyryveturi nro 1136 vuodelta 1947. Perässään Pikku-Jumbo vetää 1950-luvun puukorisia matkustajavaunuja. Junassa on yhteensä yli 300 paikkaa. Pikku-Jumbo jäi pois Valtionrautateiden käytöstä vuonna 1967. Kesällä 2007, neljänkymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen, veturi palasi kunnostettuna liikenteeseen ja on siitä lähtien kuljettanut matkustajia erilaisissa tapahtumissa ympäri Suomen.
Höyryveturi pysähtyi Ilolan Wanhalla Metsäkansan asemalla. Valkeakosken rata on Suomen rataverkkoon kuuluva vuonna 1938 valmistunut rataosuus, joka johtaa Toijalasta Valkeakoskelle. Osuudella on ainoastaan tavaraliikennettä, matkustajaliikenne radalla on lopetettu vuonna 1956.
Lisää höyryvetureista
maanantai 13. joulukuuta 2010
Tampereen yliopiston päivittäistä eloa
Ihmisten arkiseen kanssakäymiseen liittyvien äänien ja ulkona kuuluvien tuulen kohinan ja linnunlaulun ohella miellyttäviksi koettiin yliopiston urheilutilojen äänet: sulkapallon peluun ja ääniesimerkissä kuuluvat punttisalin laitteiden kolke. Epämiellyttävien listalle päätyi yliopiston ruokalan astian palautuksesta aiheutuneet äänet: niiden voimakkaat ja läpitunkevat kilinät ja kolinat, jotka vaikuttavat toistuvasti tilan äänimaisemaan.
Kuuntele:
Punttisalilla
Ruokalan astianpalautus
keskiviikko 5. toukokuuta 2010
Kihniöläisiä laulujoutsenia
Huhtikuun lopussa olin kävelemässä Keljonkosken tilan mailla Kihniöllä. Tyynen kevätpäivän keskeytti räikeän kumea toitotus, kuin vapputorven soitto. Lähdin kulkemaan äänen suuntaan risukkoisessa maastossa, kunnes näin laulujoutsenia kaartelemassa Launoslammen yllä. Metelistä päätellen pariskunta oli päättänyt kotiutua juuri tänne. Reviirin merkitseminen oli sangen tehokasta. Ääni kaikui laajalle, koska puissa ei ollut vielä lehtiä, lammen pinta on paikoitellen vielä jäässä. Kelpasi siinä elämöidä. Linnun lauluksi sitä ei kehtaa sanoa, vaikka laulujoutsenia ovatkin.
Wikipedian mukaan joutsenpari solmii elinikäisen liiton, mutta jos puoliso kuolee, saattaa toinen pariutua uudelleen. Pariutuminen tapahtuu jo nuorena, ennen ensimmäistä pesintää. Näitä niin sanottuja kihlapareja voi tavata monin paikoin järvissä ja lammissa, joilta ne etsivät ja varaavat itselleen reviirin. Reviiri on laaja ja käsittää koko pesimälammen. Laulujoutsenet vartioivat reviiriään erittäin tiukasti. Koiras karkottaa vieraat joutsenet väkivaltaisesti, ja sen on havaittu jopa tappaneen tunkeilijan. Naaras ei ole yhtä aggressiivinen mutta kannustaa koirasta tämän puolustaessa reviiriä. Joutsenet karkottavat pesänsä tuntumasta myös muita lintuja ja nisäkkäitä.
Onnistuin tallentamaan tilaisuuden kännykkäkameralla, lintuja ei juuri erota, mutta ääni erottuu hiljaisesta maisemasta.
View Kihniöläisiä laulujoutsenia in a larger map
perjantai 26. helmikuuta 2010
Penkkariajelu
Penkkareissa Tampereen eri lukioiden viimeisellä luokalla olevat ovat perinteisesti ajelleet kuorma-autojen kyydissä pitkin Hämeenkatua heitellen makeisia. Kuorma-autoihin on kiinnitetty suurikokoisia maalauksia, jotka kertovat minkä koulun abiturientit ovat kyseessä ja viihdyttävät ohikulkijoita. Yleisiä maalauksia kuorma-autoissa ovat pilakuvat tai muu leikittely jollain ajankohtaisella aiheella sekä sen soveltaminen koulumaailmaan. Kuorma-autojen maalaamiseen liittyy kiinteästi kilpailuhenki lukioiden kesken.
Useimmissa lukioissa abeilla on tapana pukeutua naamiaisasuun kyseiseksi päiväksi. Joissakin koulussa kaikkien naamiaisasut noudattavat ennalta määrättyä teemaa tai aihepiiriä, toisissa taas abiturientit saavat pukeutua vapaasti miksi tahansa. Katso video!
Laskiainen ja ystävänpäivä Nokialla
Ystävänpäivänä tavataan muistaa ystäviä erilaisin tervehdyksin tai lahjoin, Suomessa ystävänpäivää on vietetty 80-luvulta lähtien.
Laskiaisena iloitaan pulkkamäestä, hernekeitosta ja laskiaispullista, mutta etenkin ortodoksisessa perinteessä laskiainen on ollut viimeinen hetki herkutella ennen 40 päivää pitkän paaston aloittamista.
Vihnusjärven vanhainkodilla mummot, vaarit, lapset ja lastenlapset joivat kuumaa mehua, paistoivat makkaraa ja kävivät rekiajelulla Mirabella-hevosen vetämänä ystävänpäivän ja laskiaisen kunniaksi. Kuuntele!
Jouluyön messu Ikaalisissa
Jouluyön messu Fredrika Sofian kirkossa, Ikaalisissa. Kirkonkellot kutsuvat seurakuntalaisia. Tunnelma on harras, flunssa-aika yskittää. Enkeli taivaan lauletaan. Jouluyön jumalanpalvelukseen kuuluu oleellisena osana Luukkaan evankeliumi. Messu päättyy ulkona kirpeässä pakkasessa seurakunnan kirkon portailla laulamaan virteen "Maa on niin kaunis". Ympärillä oleva hautausmaa sankarihautoineen loistaa kynttilöiden valossa. Kuuntele.
Ikaalisten kirkko on nimeltään Fredrika Sofian kirkko ja se on valmistunut 1801. Rakennus on puinen ristikirkko, jossa n. 1100 istumapaikkaa.
tiistai 16. helmikuuta 2010
Sirkka Pajula, omaa sukua Kataja on perustamperelainen. Hän on syntynyt Runebergin päivänä 1924. Lapsena hän asui Verkatehtaan talossa Moisionkadun ja Pohjolankadun kulmauksessa kymmenen muun perheen lailla. Isä kun oli tehtaalla töissä. Osmonkadun puolella sijaitsi kokonainen kortteli Verkatehtaan työläisiä. Lapsia oli paljon. Kaduilla leikittiin vaikkapa kulmavinkkiä. Elo oli sopuisaa, ratsupoliisi valvoi järjestystä, hevosen kopinan ja hirnahtelun erotti jo kaukaa. Kuuntele.
Sirkka muistelee kuinka kaksikymmentäluvulla maalaiset toivat myytävää Tammelantorille hevosillaan. Torielämä oli vilkasta. Tuttuja tavattiin, puheensorinaa piisasi. Ympäristön kenkätehtaan työn ääniä ei enää kuule.
Sirkka kertoo kuinka Tammelan koulua käytiin kolmekymmentäluvulla. Samalla luokalla oli hyviä laulajia, tuleva oopperalaulajakin. Sirkka muistaa vielä laulun ”Oi sä armas Tammela, vilpoisa Viinikka, Jussinkylä Kyttälä, kaunis Kaakinmaa ..
Kuvia kadonneesta Tampereesta
Syyskuussa 20. päivä 1929 kohtasi maansuru. Sirkkakin todisti Kuru-laivan traagisia tapahtumia viisivuotiaana Armonkalliolla. Myrsky kaatoi puita ja hukutti avunhuudot. Kuvagalleria
Sodan äänimaisema ulottui myös Tampereelle. Sirkka seurasi Nokian yllä käytyä ilmataistelua ja kuuli jopa lentokoneiden konekiväärien papatuksen. Hän muistaa myös Tampereen pommitukset. Yksi pommi räjähti kotipihaan. Katsele kuvia
keskiviikko 27. tammikuuta 2010
Klaus Kurjen reitti
Klaus Kurjen tie on Vesilahden historiallinen matkailureitti, joka on perustettu 1982. Reitti perustuu Elinan surma-runoon, joka syntyi laukon kartanaon maisemissa 1400 luvun loppupuolella. Se on kuuluisa suomalainen kansanballadi ja tallennettu Elias Lönnrotin Kantelettareen. Klaus Kurjen tien yli 20 km reitiltä löytyy monta historiallista tarinaa ja vierailukohdetta. Satu Karvinen on vesilahden kunnan matkailuneuvoja ja toimii oppaana. Katso karttakuva ja lisätietoja kohteista.
Suomelan kylä on Elina Juhontytär Stenbockin kotikylä. Elina asui täällä 1400-luvun loppupuolella äitinsä ja viiden veljensä kanssa. Laukon kartanon herra, käräjätuomari Klaus Kurki etsi itselleen uutta puolisoa ja ihastui nuoreen Elina-neitoon. Eräänä päivänä hän tuli sadan ratsumiehen saattelemana kylään Elinaa kosimaan. Yhteiselämä alkaa onnellisesti mutta päättyy traagisesti. Elinan surmasta tehtyä runoa Laukon naapurikylässä Hinsalassa laulettiin aina 1800-luvulle asti. Elias Lönnrot tallensi balladin Kantelettareen ollessaan kotiopettajana Laukon kartanossa. Kuuntele tarina.
Kansalaisodan aikana Suomelan mäessä käytiin kiivaita taisteluita. Sodan molemmille osapuolille, Sekä valkoisille että punaisille sotilaille, on pystytetty oma muistomerkkinsä. Kuuntele tarina.
Hovin ratsutila on perustettu 1590. Silloin siellä koulutettiin hakkapeliittoja eli sotilaita Ruotsi-Suomen armeijaan. Nykyään tilalla kasvatetaan mm. arabialaisia ratsuja. Se on myös retkikohde, jossa tarjotaan elämyksiä hevosiin liittyen: ratsastusta vaikka lännen malliin. Matti Hovi kertoo.
Maarianmäen historia on kolkko, Maarianmäen tien mutkissa oli kaakinpuita, joihin hirtettiin rikollisia ja jätettiin heidät roikkumaan pelotukseksi muille. Maarianmäellä on myös Kansalaissodan aikana siellä surmattujen punaisten muistomerkki. Kuuntele tarina.
Narvan markkinakylä on ikivanha markkinapaikka, johon kauppiaita tuli jo rautakauden aikana balttiasta ja keskieuroopasta saakka. Turkiksia ja nahkoja vaihdettiin loistokkaisiin aseisiin, koruihin ja keramiikkaan. Narvajoen ympäristössä saatiin oikeudet 1700-luvulla Antinpäivän aikoihin talvella pitää markkinat. Tapahtumasta tuli hyvin suosittu koko eteläisen Suomen alueella. Kaupankäynti oli värikästä, väkijuomia nautittiin ja pidettiin hauskaa, rettelöitä puitiin pitkään käräjillä. Kun Tampere perustettiin, markkinat siirrettiinkin Laukontorille.
Kuusikymmentäluvulta lähtien markkinoita on jälleen järjestetty Narvassa. Kesäisin viiden vuoden välein järjestettävillä markkinoilla on nähtävillä perinteita arvostavia tapahtumia kuten historiallinen kulkue, joka kertoo Vesilahden ja Suomen historian vaiheista, poltetaan tervahauta, esitellään vanhan ajan kädentaitoja, tapoja ja leikkejä. Kuuntele tarina.
Laukon kartanon maisemissa 120-luvulla Matti Kurki oli Vesilahden Sakoisten kylästä kotoisin oleva pirkkalalaispäällikkö, jolle kuningas oli myöntänyt laajat veronkäyntioikeudet alueen lappalaisia kohtaan. Kuuluisaksi Matti Kurki on tullut puolustaessaan seutuja Novgorodilaisten sotajoukoilta. Venäläisten joukkojen päällikkö Pohto haastoi Matin kaksintaisteluun .. kuuntele koko tarina Pohdonsaaresta.
torstai 21. tammikuuta 2010
Pälkäne syyskuussa
Parkkeeraan autoni Pälkäneen keskuskadun varrelle ja nousen ulos metallikotterostani. Varisparvi lehahtaa ylitseni läheisen asuintalon pihan suojiin. Mennessään mustanokat rääkyvät kovaäänisesti olemassaoloaan. Pian äänen alta erottaa myös pikkulintujen terhakkaan sirityksen pensastojen suojista.
Siirryn vähitellen etsimään sopivaa ambienssiäänityspaikkaa ja törmään matkallani työmiesten kirjavaan joukkoon. Tupakka suupielessä joristen vaihdetaan päivän kuulumiset ennen siirtymistä sisälle Kostian Kievariin; on selvästi lounasaika.
Väkijoukon siirryttyä sisälle korvani huomion varastaa vastapäisen liikehuoneiston ikkuna, jonka pieliä maalari metallilastallaan nosturiautonsa korista kaapii. Sen verran voimakas on tämä työn ääni, että siirtyessäni varsinaiseen ambienssiäänityspaikkaani Kostian koulun viereen, saan tallennettua myös maalarin huhkinnan nauhalle.
Pälkäneen keskuskadun hyörinää tallentaessani paikallistan kaksi selvästi dominoivaa äänilähdettä: autot ja läheisen ala-asteen lasten äänet, kun nämä ryntäävät pihalle välituntiaan viettämään. Näistä ensimmäisiä soljuu ohi tasaisena virtana, joskin pyörän väljä pölykapseli kiinnittää hetkeksi huomion metallisella kolinallaan. Kauempana rekka peruuttaa ja päästää ”tyyt-tyyt” varoitusääntään.
Koululaisten leikki puolestaan vaimenee reilun vartin päästä, kun opettajan pilli kutsuu oppilaat kokoon. Ilmeisesti on aika lähteä läheiselle urheilukentälle, sillä hetken kuluttua parijonossa kulkevat ihmislapset ylittävät suojatien. Autot pysähtyvät antamaan tietä ja tohina on kova: ”Reippaasti yli” huutaa opettaja ja oppilaat toistelevat komentoa toisilleen ”Vauhtia!”
Koululaisjoukon päästyä jatkamaan matkaansa laskeutuu ”hiljaisuus”, kun korva totuttautuu uuteen tilanteeseen. Pian kuitenkin vanhat äänet nousevat uudestaan pintaan; maalari jatkaa kaapimisurakkaansa, harakat rääkyvät, ohi ajaa nainen polkupyörällään ja autoja soljuu ohi tasainen virta.
Ei kulu kuin hetki ambienssiäänityksen päättymisestä, kun hälytysajoneuvon sireeni alkaa ulvoa. Läheisen VPK:n talon pihasta lähtee punainen paloauto matkaan kiireellä valot vilkkuen. Traktori lähestyy parkkipaikkaa matalasti murahdellen ja pysähtyy viereeni. Moottori sammuu vain, jotta kuulen maalarin siirtavän nostoautoaan, josta pääsee samanlainen kova ”tshuu” ääni, kuin busseista, niiden lähtiessä pysäkiltä liikenteeseen. Totean, että myös minun on aika lähteä etsimään lisää mielenkiintoisia äänielämyksiä.
Kuuntele (tallenteella aluksi Pälkäneen yleisakustiikkaa)
Huoltoasema ja autokorjaamo
Ensimmäinen etappini on keskuskadun varrella sijaitseva huoltoasema/autokorjaamo. Pihalla hallista kuuluu vaimeana radion soitto työmiesten askaroidessa autojen parissa. Niitä siirrellään, nostetaan nosturilla ilmaan, kolistellaan, ovia avataan ja suljetaan ja vioista keskustellaan kollegoiden kanssa. Ruuvimeisselit tippuvat lattialle, räikkä päästää rytmistä ääntään, kun pulttia avataan ja painetyökalu puhisee ja puhkuu. Kaiken kaikkiaan hallissa soi kirjavankaikuisa työn ääni.
Siirryn huoltoaseman tiloihin ja löydän kahviosta haastateltavan. Hän on liikkeen omistajaperheen tytär, joka kertoo sujuvasti työssään kuuluvista äänistä niin autokorjaamon puolella, kuin kahviossakin. Antoisan haastattelun lopuksi kysyn vielä, mihin minun kannattaisi seuraavaksi äänilöytöretkelläni suunnata. Hän neuvoo minut läheiselle uimarannalle luonnonääniä taltioimaan. Päätän ottaa neuvosta vaarin.
Uimaranta
Läheinen uimaranta osoittautuukin monitoimikesänviettopaikaksi, jossa voi pelata rantalentopalloa, uida, laskea vesiliukumäestä, leikkiä lasten kanssa kiipeilytelineissä, rantautua veneellä maihin ja leiriytyä asuntovaunulla Kostianvirran varrelle.
Samalla se osoittautuu myös tähän vuodenaikaan täysin autioksi, ihmisäänistä vieraaksi. Ei kuulu muuta kuin pientä veden liplatusta ja läheisen asuintalon pihasta lapsen vaativaa huutoa. Hetken kuluttua kuulokuvaan ilmaantuu myös koiranulkoiluttaja, joka puhelee koiralleen ja minulle.
Paikka kertoo selvästi äänistä, joita siellä on mahdollista kuulla, mutta jotka nyt puuttuvat. Samalla se oivallisesti osoittaa olevansa sellainen rauhoittumispaikka ja luontoäänien valtaama alue, joiksi huoltoasemalla ja myöhemmin lähikaupassa haastattelemani ihmiset sen omassa kuulomuistissaan ja kokemuksissaan mielsivät.
Lähikauppa
Vesistön ääreltä rantaudun lähikaupan pihaan ja astun sisään myymälään. Minua onnistaa ja saan toisen myyjistä suostuteltua haastatteluun. Hän kertoo työssään kuulemista äänistä; kylmälaitteiden hurinoista, rahan kilinöistä ja kassan piippauksista. Silkaksi pohjahumuksi mieltämäni kylmälaitteiden käyntiääni osoittautuukin myyjälle rauhoittavaksi tietoisuudeksi siitä, että tuotteet on asianmukaisessa säilössään.
Kyselen haastateltavaltani myös Pälkäneen keskustan äänistä ja siitä, missä minun kannattaisi käydä äänittämässä. Vastaus on hyvin samankaltainen kuin huoltoasemalla saamani; ranta on miellyttävä, rauhoittava luontoäänien täyttämä paikka, sitä minun tulisi taltioida. Nainen mainitsee myös toisena tällaisena paikkana hautausmaan, jossa usein käy rauhoittavilla kävelyillä. Epämiellyttävimpänä äänellisenä lähteenä haastateltava pitää hornetteja, jotka aina silloin tällöin lentävät keskustan yli.
Kostian kievari
Lounasaika on jo ohi, kun astun Kostian Kievariin sisään. Tämä paikallinen ruokapaikka täyttyy kuitenkin ihmishyörinnän äänistä; tarjoilija korjaa pöytiä astioista ja täydentää lounaslinjaston antimia, astiat kilisevät ja nurkassa oleva pelikone laulaa voittosävelmää. Radio soi taustalla ja keittiöstä kuuluu tiskikoneen kohinaa.
Etsin keittiöhenkilökuntaa käsiini ja viimein eräs heistä suostuu haastatteluun. Paitsi työympäristön äänistä yritän kysellä myös Pälkäneen erikoislaatuisista, korviin tarttuvista äänistä. Ilmeisesti kysymykseni on liian abstrakti tai ainakin vaatisi enemmän miettimisaikaa, sillä vastausta etsimääni en saa. Lähtiessäni huomaan kuitenkin vielä yhden äänilähteen, joka nyt on vaiti: karaokemikseri.
Kirkko
Pälkäneen uusi kirkko on jokaisen vähemmän seutua tuntevankin löydettävissä. Rohkeasti nousen kaarastani kolkuttelemaan kirkon ovia akustisten elämysten toivossa. Kuitenkin osoittautuu, että kirkko on tähän vuorokaudenaikaan ja viikonpäivään kiinni. Minun olisi pitänyt tulla sunnuntaina äänittämään. Tästäkin huolimatta liitän kirkon kelloineen poikineen Pälkäneen äänimaisemamaamerkkien kasvavaan listaan. Paremmin minua onnistaa urheilukentän laidalla, jossa on meneillään koululaisten yleisurheilutunti. Nappaan nauhalle kuulantyöntöä ja juoksua, koululaisten kiljahduksia ja kalkkikoneen nakutusta kunnan työntekijän maalatessa kentän soraan ratamerkkejä.
Kuuntele (tallenteella aluksi Pälkäneen yleisakustiikkaa). Alla olevasta kartasta näkyy kartoittamani kohteet, jotka mielestäni lukeutuvat kaikki Pälkäneen keskustalle tunnusomaisiksi äänimaamerkeiksi. Osaan näistä kohteista pääsin omin korvin tutustumaan, osa jäi vielä tulevaisuuteen kuultaviksi. Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi.
Hanna-Mari Suutari