Pälkäne syyskuussa

Parkkeeraan autoni Pälkäneen keskuskadun varrelle ja nousen ulos metallikotterostani. Varisparvi lehahtaa ylitseni läheisen asuintalon pihan suojiin. Mennessään mustanokat rääkyvät kovaäänisesti olemassaoloaan. Pian äänen alta erottaa myös pikkulintujen terhakkaan sirityksen pensastojen suojista.

Siirryn vähitellen etsimään sopivaa ambienssiäänityspaikkaa ja törmään matkallani työmiesten kirjavaan joukkoon. Tupakka suupielessä joristen vaihdetaan päivän kuulumiset ennen siirtymistä sisälle Kostian Kievariin; on selvästi lounasaika.
Väkijoukon siirryttyä sisälle korvani huomion varastaa vastapäisen liikehuoneiston ikkuna, jonka pieliä maalari metallilastallaan nosturiautonsa korista kaapii. Sen verran voimakas on tämä työn ääni, että siirtyessäni varsinaiseen ambienssiäänityspaikkaani Kostian koulun viereen, saan tallennettua myös maalarin huhkinnan nauhalle.

Pälkäneen keskuskadun hyörinää tallentaessani paikallistan kaksi selvästi dominoivaa äänilähdettä: autot ja läheisen ala-asteen lasten äänet, kun nämä ryntäävät pihalle välituntiaan viettämään. Näistä ensimmäisiä soljuu ohi tasaisena virtana, joskin pyörän väljä pölykapseli kiinnittää hetkeksi huomion metallisella kolinallaan. Kauempana rekka peruuttaa ja päästää ”tyyt-tyyt” varoitusääntään.

Koululaisten leikki puolestaan vaimenee reilun vartin päästä, kun opettajan pilli kutsuu oppilaat kokoon. Ilmeisesti on aika lähteä läheiselle urheilukentälle, sillä hetken kuluttua parijonossa kulkevat ihmislapset ylittävät suojatien. Autot pysähtyvät antamaan tietä ja tohina on kova: ”Reippaasti yli” huutaa opettaja ja oppilaat toistelevat komentoa toisilleen ”Vauhtia!”
Koululaisjoukon päästyä jatkamaan matkaansa laskeutuu ”hiljaisuus”, kun korva totuttautuu uuteen tilanteeseen. Pian kuitenkin vanhat äänet nousevat uudestaan pintaan; maalari jatkaa kaapimisurakkaansa, harakat rääkyvät, ohi ajaa nainen polkupyörällään ja autoja soljuu ohi tasainen virta.

Ei kulu kuin hetki ambienssiäänityksen päättymisestä, kun hälytysajoneuvon sireeni alkaa ulvoa. Läheisen VPK:n talon pihasta lähtee punainen paloauto matkaan kiireellä valot vilkkuen. Traktori lähestyy parkkipaikkaa matalasti murahdellen ja pysähtyy viereeni. Moottori sammuu vain, jotta kuulen maalarin siirtavän nostoautoaan, josta pääsee samanlainen kova ”tshuu” ääni, kuin busseista, niiden lähtiessä pysäkiltä liikenteeseen. Totean, että myös minun on aika lähteä etsimään lisää mielenkiintoisia äänielämyksiä.


Kuuntele (tallenteella aluksi Pälkäneen yleisakustiikkaa)





Huoltoasema ja autokorjaamo

Ensimmäinen etappini on keskuskadun varrella sijaitseva huoltoasema/autokorjaamo. Pihalla hallista kuuluu vaimeana radion soitto työmiesten askaroidessa autojen parissa. Niitä siirrellään, nostetaan nosturilla ilmaan, kolistellaan, ovia avataan ja suljetaan ja vioista keskustellaan kollegoiden kanssa. Ruuvimeisselit tippuvat lattialle, räikkä päästää rytmistä ääntään, kun pulttia avataan ja painetyökalu puhisee ja puhkuu. Kaiken kaikkiaan hallissa soi kirjavankaikuisa työn ääni.
Siirryn huoltoaseman tiloihin ja löydän kahviosta haastateltavan. Hän on liikkeen omistajaperheen tytär, joka kertoo sujuvasti työssään kuuluvista äänistä niin autokorjaamon puolella, kuin kahviossakin. Antoisan haastattelun lopuksi kysyn vielä, mihin minun kannattaisi seuraavaksi äänilöytöretkelläni suunnata. Hän neuvoo minut läheiselle uimarannalle luonnonääniä taltioimaan. Päätän ottaa neuvosta vaarin.














Uimaranta

Läheinen uimaranta osoittautuukin monitoimikesänviettopaikaksi, jossa voi pelata rantalentopalloa, uida, laskea vesiliukumäestä, leikkiä lasten kanssa kiipeilytelineissä, rantautua veneellä maihin ja leiriytyä asuntovaunulla Kostianvirran varrelle.
Samalla se osoittautuu myös tähän vuodenaikaan täysin autioksi, ihmisäänistä vieraaksi. Ei kuulu muuta kuin pientä veden liplatusta ja läheisen asuintalon pihasta lapsen vaativaa huutoa. Hetken kuluttua kuulokuvaan ilmaantuu myös koiranulkoiluttaja, joka puhelee koiralleen ja minulle.
Paikka kertoo selvästi äänistä, joita siellä on mahdollista kuulla, mutta jotka nyt puuttuvat. Samalla se oivallisesti osoittaa olevansa sellainen rauhoittumispaikka ja luontoäänien valtaama alue, joiksi huoltoasemalla ja myöhemmin lähikaupassa haastattelemani ihmiset sen omassa kuulomuistissaan ja kokemuksissaan mielsivät.















Lähikauppa

Vesistön ääreltä rantaudun lähikaupan pihaan ja astun sisään myymälään. Minua onnistaa ja saan toisen myyjistä suostuteltua haastatteluun. Hän kertoo työssään kuulemista äänistä; kylmälaitteiden hurinoista, rahan kilinöistä ja kassan piippauksista. Silkaksi pohjahumuksi mieltämäni kylmälaitteiden käyntiääni osoittautuukin myyjälle rauhoittavaksi tietoisuudeksi siitä, että tuotteet on asianmukaisessa säilössään.
Kyselen haastateltavaltani myös Pälkäneen keskustan äänistä ja siitä, missä minun kannattaisi käydä äänittämässä. Vastaus on hyvin samankaltainen kuin huoltoasemalla saamani; ranta on miellyttävä, rauhoittava luontoäänien täyttämä paikka, sitä minun tulisi taltioida. Nainen mainitsee myös toisena tällaisena paikkana hautausmaan, jossa usein käy rauhoittavilla kävelyillä. Epämiellyttävimpänä äänellisenä lähteenä haastateltava pitää hornetteja, jotka aina silloin tällöin lentävät keskustan yli.















Kostian kievari

Lounasaika on jo ohi, kun astun Kostian Kievariin sisään. Tämä paikallinen ruokapaikka täyttyy kuitenkin ihmishyörinnän äänistä; tarjoilija korjaa pöytiä astioista ja täydentää lounaslinjaston antimia, astiat kilisevät ja nurkassa oleva pelikone laulaa voittosävelmää. Radio soi taustalla ja keittiöstä kuuluu tiskikoneen kohinaa.

Etsin keittiöhenkilökuntaa käsiini ja viimein eräs heistä suostuu haastatteluun. Paitsi työympäristön äänistä yritän kysellä myös Pälkäneen erikoislaatuisista, korviin tarttuvista äänistä. Ilmeisesti kysymykseni on liian abstrakti tai ainakin vaatisi enemmän miettimisaikaa, sillä vastausta etsimääni en saa. Lähtiessäni huomaan kuitenkin vielä yhden äänilähteen, joka nyt on vaiti: karaokemikseri.

Kirkko

Pälkäneen uusi kirkko on jokaisen vähemmän seutua tuntevankin löydettävissä. Rohkeasti nousen kaarastani kolkuttelemaan kirkon ovia akustisten elämysten toivossa. Kuitenkin osoittautuu, että kirkko on tähän vuorokaudenaikaan ja viikonpäivään kiinni. Minun olisi pitänyt tulla sunnuntaina äänittämään. Tästäkin huolimatta liitän kirkon kelloineen poikineen Pälkäneen äänimaisemamaamerkkien kasvavaan listaan. Paremmin minua onnistaa urheilukentän laidalla, jossa on meneillään koululaisten yleisurheilutunti. Nappaan nauhalle kuulantyöntöä ja juoksua, koululaisten kiljahduksia ja kalkkikoneen nakutusta kunnan työntekijän maalatessa kentän soraan ratamerkkejä.

Kuuntele (tallenteella aluksi Pälkäneen yleisakustiikkaa). Alla olevasta kartasta näkyy kartoittamani kohteet, jotka mielestäni lukeutuvat kaikki Pälkäneen keskustalle tunnusomaisiksi äänimaamerkeiksi. Osaan näistä kohteista pääsin omin korvin tutustumaan, osa jäi vielä tulevaisuuteen kuultaviksi. Klikkaamalla kuvaa saat sen isommaksi.

Hanna-Mari Suutari