torstai 16. huhtikuuta 2009

Ehdotus: Tampereen Pakkahuone

Muistan, kun ensimmäistä kertaa astuin sisään Tampereen Pakkahuoneelle muutama kuukausi sitten. Ilmassa oli jännityksen tuntua, kun kymmenet ihmiset odottelivat illan keikkaa.

Paikka tuntui heti miellyttävältä. Musiikki kuului jo kauas, ja iloinen puheensorina täytti rakennuksen. Kotiin palattuani olin varma, että sinne tulisin palaamaan uudelleen.

Sittemmin olen käynyt Pakkahuoneella useamman kerran, ja tiedän, että tulen käymään tulevaisuudessakin kunhan vain rahatilanne antaa periksi.

Joka kertaan liittyy omia ainutlaatuisia muistoja, joita yhdistää sama paikka. Tiedän, että näin on myös monella muulla ihmisellä, ja varmasti paikassa esiintyneillä artisteillakin. Siinä on myös syy miksi valitsin Tampereen Pakkahuoneen omasta mielestäni tärkeimmäksi Pirkanmaan äänimaisemaksi.

Eagleheart, 16

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti