tiistai 8. syyskuuta 2009

Kuuntele: Tampereen Pakkahuone ja Klubi


Muistan, kun ensimmäistä kertaa astuin sisään Tampereen Pakkahuoneelle muutama kuukausi sitten. Ilmassa oli jännityksen tuntua, kun kymmenet ihmiset odottelivat illan keikkaa.

Paikka tuntui heti miellyttävältä. Musiikki kuului jo kauas, ja iloinen puheensorina täytti rakennuksen. Kotiin palattuani olin varma, että sinne tulisin palaamaan uudelleen.

Sittemmin olen käynyt Pakkahuoneella useamman kerran, ja tiedän, että tulen käymään tulevaisuudessakin kunhan vain rahatilanne antaa periksi.

Joka kertaan liittyy omia ainutlaatuisia muistoja, joita yhdistää sama paikka. Tiedän, että näin on myös monella muulla ihmisellä, ja varmasti paikassa esiintyneillä artisteillakin. Siinä on myös syy miksi valitsin Tampereen Pakkahuoneen omasta mielestäni tärkeimmäksi Pirkanmaan äänimaisemaksi.

Eagleheart, 16

KUUNTELE Äänite on tallennettu Blockfest hiphop-festivaalien aikaan ennen Cheekin esiintymistä.

Toinen tallenne on Klubin terassilta KUUNTELE

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti