Käyn usein kesäisin pyörälenkillä Kalliojärven ja Porrasjärven maastossa. Rannalle on mukava pysähtyä huilaamaan ja kuuntelemaan luonnon hiljaisuutta, koska se on niitä ainoita paikkoja, johon ihminen ei ole vielä liikenteen melulla tunkeutunut. Lokit ja muut linnut huutelevat järven toiselta puolelta ja välillä rantavedessä hyppii kaloja. Kimalaiset ja sudenkorennot pörräävät rannan kasveissa. Miten voi nykyään olla niin hiljaista missään...
Tässä eräänä päivänä havahduin ääneen, joka ei ollut luonnosta peräisin. Rantakallio alkoi kumahdella todella matalalla äänellä. Huomioni heräsi, kunnes samassa hetkessä vastarannalla päin rytisi kuin ukkonen. Ääni pelotti lähitienoon linnut lentoon, kunnes tuli uudelleen hiljaista.
Ihminen muistutti olemassaolostaan. Kilometrien päässä se räjäytti kallion ja uhosi, että täältä tullaan, ennemmin tai myöhemmin. Kesämökkien tonteiksi taipuu myös Kalliojärven rannat.
JA, 29
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti